tiistai 25. kesäkuuta 2013

Läksin minä kesäyönä käymään


Käväisin nimpparikahveilla Pirkanmaalla. Paluun päätin tehdä nostalgisesti vanhaa kolmostietä, joka on aikoinaan tullut tutuksi Etelä-Pohjanmaa - Uusimaa välin ramppaajalle. Moottoritiessähän ei ole mitään nähtävää, mutta vanhan tien varrella Sääksmäen silta ja sen maisemat. 










Harmillisesti Silta-kahvila oli jo kiinni paikalla ollessani, ehkä ensi kerralla pääsee testaamaan.


Siinä ne nyt ovat, vierekkäin, vanha ja uusi. Eikä tuo matka taida ihan kolminkertainen olla, vaikka eilisiltainen paluuni lähentelikin puoltayötä. Ehkä 3 tunnin matka-ajalle oli muitakin selityksiä kuin pidempi ja hitaampi reitti.

Ja vielä niille, jotka toivoivat kappaletta Läksin minä kesäyönä käymään, kuunnelkaahan Youtubesta Rajattoman versio.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Mistä on juhannus tehty? - What's Midsummer Made Of?

  

Mistä on juhannus tehty?
Ahomansikoista, pihapeleistä,
grillauksesta ja superkuusta.
Siitä on juhannus tehty.

Fun and games, barbeque, strawberries and the hunt of the Super Moon. That's what Midsummer's made of. 



Pikku delfiinitkit pääsivät iltauinnille.

The little dolfins got to swim around in the setting sun.

P.S: Kiitos osakkaille ihanasta juhannuksesta!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Hauskaa juhannusta! - Happy Midsummer!

Vähän tuosta tuli jo kommenttia. Tauosta siis. Kuin huomaamattaan kuukausi on livahtanut ja blogit jääneet pävittämättä ja lähes kokonaan lukemattakin. 

Hauskaa juhannusta kuitenkin kaikille ja lisää aurinkoisia päiviä odottellessa. Aivan käsittämätön keli osui kyllä aatolle, missä sade ja pilkkihaalarikelit?Meidän juhannuskokossamme (grillissä...) paloi joulukuusen viimeiset rippeet, aika osuvaa. Nythän sitä voi jo kohta ryhtyäkin valmistelemaan joulua? ;)

There was commenting. About the break I mean. Almost unnoticed a month went by without updating this blog or reading anyone else's. 

Happy Midsummer anyway and let's hope for more sunny days (today it looks more like autumn out). Yesterday was brilliant though! Our bonfire for yesterday (fine, the fire in our barbeque) finally destroyed all evidence of Christmas Past (the left overs of the Christmas tree). Now it's a good time to start prepping for the next, eh?



Sakukin on viimein päässyt paikoilleen, vesiaihetta valvomaan. Nyt on kesä!

It took quite a while, but finally the water feature is up and running and the froggy has a place to stand on guard. Stand?? Well sit. It's summer!

torstai 30. toukokuuta 2013

Syreenit kukassa! - Lilac Trees in Bloom!





Tänään pihahommissa huomasin sen. Ihana vieno tuoksu leijaili ulkona. Syreenit! Ei ihme, että rakastan niitä! Pari oksaa uskaltauduin trimmaamaan olohuoneen pöydälle. 

Eikä ole kauaa, kun ihailin sydämenmallisia nuppuja! Kesä tulee...

Today while gardening I noticed it. The faint scent of lilac trees. No wonder I love them! And found the guts to cut a few branches to take indoors. 

It was just a moment ago that I was admiring the heart shaped buds! Summer is coming...





sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Audley End Organic Kitchen Garden



Äitienpäiväretken Audley Endissä oli mahtava keittiöpuutarha. Keittiöpuutarhaa viljeellään täysin luomuperiaatteilla ja se on esimerkki viktoriaanisesta keittiöpuutarhasta. Nykysijoillaan tuo on siirretty aiemmasta sijainnista taloa lähempänä vuosien 1753-57 aikana!

We went to see the Audley End Organic Kitchen Garden on our Mother's Day trip.The Victorian kitchen garden is run on organic lines. It was moved to it's current location in the years of 1753-57!








Ja ihan "pikkuinen" keittiöpuutarha. Kaksi julmettua kasvihuonetta, joissa erilaisia hedelmäpuita ja viinirypäleitä, kukkia, mansikantaimia... Mikähän tuo alla oleva kukkanen mahtoi olla, joita oli toisen kasvihuoneen sisäänkäynnillä pikku ryhmä?

And a lovely "little" kitchen garden it was! Two huge green houses filled with fruit trees, flowers, strawberry plants... Wonder what the flower in the pictures below is?






Vaikuttavinta kuitenkin hyötypuutarhassa oli omena- ja päärynäpuilla tehdyt rajaukset. Puut oli pakotettu metallitolppien ja metallivaijerin avulla kasvamaan matalana aitana istutusalueiden ympärillä! Kun sattuivat vielä kukkimaankin, olivat todella kauniita aidanteita ja miettikää, miten helppoa onkaan kerätä kypsät hedelmät noilta korkeuksilta! Tuollaiset olisi kivoja omaankin pihaan, mutta ei ehkä minun kärsivällisyydelläni hoidettavissa...

The most impressive in the organic kitchen garden was the way the apple and pear trees were used as borders. The trees were trained to grow as a hedge using metal posts and metal wire, would love to have something similar but may not be possible with my patience... But imagine how easy they are come harvest time!





Edelliset Audley End aiheiset / Previous Audley End posts:












keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Audley End Garden




Äitienpäivänä tutustuttiin myös Audley End Housen yhteydessä olevaan puutarhaan. Aika kivalla mallilla oli kevät Englannissa.

On the Mother's Day trip to Audley End House we of course also walked around the garden. Really liked how far along the spring was in England.





Linkki edelliseen Audley Endistä / 
Link to a previous post about Audley End
        

tiistai 21. toukokuuta 2013

Mystinen Ihmepuutarha - Mystical Garden at the Railway Station

Jos liikut pääkaupunkiseudun suunnalla, kannattaa suunnata rautatieasemalle. Maanantaina aukesi Mystinen Ihmepuutarha, toista kertaa asemalle rakentunut puutarha, joka ilahduttaa matkaajia elokuun puoliväliin. Tänä vuonna teemana on hyötykasvit ja istutuksissa näkyikin paljon yrttejä ja raparperia. 

If you are anywhere near Helsinki Central Railwaystation, drop by to take a look at the Mystical Wondergarden they've created. For the second year in a row, a garden has been created to bring joy to travellers.



Istutusten joukossa on penkkejä ja ainakin yksi vesiaihe (poikkesin paikalla maanantai-aamuna, jolloin puutarha on ollut ensimmäistä päivää nähtävänä ja minusta näytti, että vesiaiheita olisi pitänyt olla enemmän kuin yksi, mutta vain tämä oli käytössä). Aika mahtava idea tuo kattokruunu-suihkulähde!

In the midst of all the plants are benches and at least this one water feature made of a chandellier! Looked lovely.

 
Iso lintu oli myös lennähtänyt ihailemaan patiorakennelmaa ja Kivimiesten kaverit Puumiehet olivat tulleet valvomaan järjestystä.

A big bird was admiring the patio and the wooden men made sure there was no foul play.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...